Eteläsuomalaisen Osakunnan Laulajat on yli 90-vuotias kamarikuoro, jolle on ominaista tasapainoinen sointi ja keskittynyt harjoittelu. Alun perin osakuntakuorona perustetun EOL:n koko ja ilme on pitkän historian aikana vaihdellut paljonkin, ja ohjelmisto sekä kuoron toiminta elää muutoksessa mukana. Tällä hetkellä EOL:ssä on noin 15 aktiivista laulajaa.  EOL esittää enimmäkseen barokin ja renessanssin musiikkia ilman säestystä, mutta vanhan musiikin vastapainona on viime vuodet laulettu myös suomalaista 1900-luvun alkupuolen ja 2000-luvun ohjelmistoa, ja muun muassa esiinnytty yhteisprojektissa muiden kuorojen sekä sinfoniaorkesterin kanssa. Uusin levymme Syvä ja kirkas julkaistiin lokakuussa 2016. 

Konsertit ja esiintymiset

EOL:n tärkeintä toimintaa ovat konsertit ja koko kuoron keikat. Syyskauden päätteeksi on yleensä muutama joulukonsertti, keväällä puolestaan 1–2 konserttia pääsiäisen tai toukokuun puolivälin tienoilla. Varsinaisten konserttien lisäksi vakiokeikkoihin kuuluvat Eteläsuomalaisen osakunnan vuosijuhla lokakuussa, osakunnan kevätjuhla “Eskon häät” huhtikuussa sekä hyväntekeväisyyskeikat HYKS:n silmäklinikalla vappuna ja adventtiaikaan Gaius-säätiön Heseva-palvelutalossa Käpylässä.

Jokaisella kuorolaisella on mahdollisuus laulaa myös kvartetissa, pienyhtyeessä tai solistina sen mukaan kuin oma kiinnostus, uskallus ja aika antavat myöten. Kuorolta on tilattavissa pienyhtyekeikkoja esimerkiksi häihin, yritysjuhliin tai muihin tapahtumiin, sillä muun muassa näin EOL hankkii varoja toimintaansa. Mikä sen ihanampaa kuin vaikkapa solmia vihkivalat kuorokavereiden esiintymisen herkän tunnelman saattelemana! Kunhan herkistymiseltään kykenevät laulamaan. Pidämme yllä viihdyttävää keikkaohjelmistoa johtajankin voimin, mutta itse keikkoja kuorolaiset organisoivat ja harjoittelevat omatoimisesti.

Kuoron hallitus

Rekisteröitynä yhdistyksenä kuorolta löytyy hallitus hoitamaan kuoron toimintaa. Taiteellinen johtaja vastaa ohjelmistosta ja harjoitusten suunnittelusta ja vetämisestä. Muilta osin kuoron toiminta on pitkälti kuorolaisten itsensä luotsaamaa ja ideoimaa. Jokaisen kiinnostuneen kuorolaisen on mahdollista hakea virkailijaksi hallitukseen. Hallituksen kokoukset ovat muutenkin kaikille kuorolaisille avoimia päästä seuraamaan, miten kuoron toiminta oikein pyörii konserttien järjestämisestä kuoroleirin tarjoilujen miettimiseen, ja mitä kullekin kaudelle on suunniteltu. Kuoro rahoittaa toimintansa laulajilta lukukausittain kerättävillä jäsenmaksuilla, keikkatuloilla sekä erilaisilla haettavilla avustuksilla.

Harjoitukset

EOL harjoittelee keskiviikkoiltaisin klo 18–21 Hyvän toivon kappelissa Jätkäsaaressa. Harjoitustilansa EOL saa tällä hetkellä Tuomiokirkkoseurakunnalta, mistä korvauksena kokoamme noin kahdesti lukukaudessa lauluyhtyeen esiintymään jumalanpalveluksessa Jätkäsaaressa. EOL on kuitenkin uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kuoro. Laulajia yhdistää kiinnostus kunnianhimoiseen ja samalla iloiseen yhdessä laulamiseen! 

Ohjelmistomme on tavallisesti 4–5-äänistä, ja varsinaisten treenien lisäksi kunkin äänen laulajat kokoontuvat 1–2 kertaa kaudessa “stemmiksiin” harjoittelemaan omaa osuuttaan. Kuorolla on myös kerran lukukaudessa viikonlopun mittainen leiri, johon sisältyy paitsi laulamista, myös illanviettoa, saunomista ja yhdessäoloa, viime vuosina perinteisesti Tuusulan Metsäpirtillä. Leirit ovat odotettuja hauskanpidontäyteisiä rentoutumisen ja tutustumisen tapahtumia!

EOL on vuosien saatossa julkaissut useita levyjä. Kuvassa levytystunnelmaa Riihimäen varuskuntakirkossa 2016.

Jäsenet

Tyypillinen eolisti on nykyään noin 25–35-vuotias ja opiskelee yliopistossa tai on valmistunut sieltä. Usealle nykykuorolaiselle EOL on se puurtamisen vastapaino ja vakaa kiintopiste vilistävän arjen keskellä. Hänellä on tarkka korva, intoa kehittyä laulajana, ja mahdollisesti musiikkiopistotausta. Koska uutta materiaalia harjoitellaan usein nopeallakin aikataululla, on kuorolaiselle paljon hyötyä sujuvasta nuotinlukutaidosta. Välttämätön se ei ole, jos laulaja muuten omaksuu musiikkia vaivattomasti. Kuoro on oma itsenäinen yhdistys, joten laulajan ei tarvitse kuulua osakuntaan tai olla opiskelija. EOL on kuitenkin vanhastaan opiskelijakuoro, ja toivotammekin ilolla tervetulleeksi joukkoomme lisää opiskelijajäseniä opiskelijakuoron perinteitä jatkamaan.

Vapaa-aika

Laulamisen lisäksi vietämme vapaa-aikaa yhdessä kesäisin muun muassa minigolfin, kesäpelien ja Sikaboogie-viikonlopun parissa sekä pitkin vuotta erilaisissa illanistujaisissa. Konserttien ja keikkojen jälkeen löytää usein ainakin jonkinlainen kokoonpano lähipubiin illan esiintymistä puimaan ja yhdessä rentoutumaan.

Matkat

Ulkomaanmatkat ovat ehdottomasti kuoroelämän kohokohtia! Pyrimme matkustamaan säännöllisesti, ja viime vuosien matkat ovat suuntautuneet eri puolille Eurooppaa, kuten Tallinnaan 2019, Tarttoon ja Riikaan 2014, Maastrichtiin ja Kölniin 2012, Uppsalaan 2010 ja Heidelbergiin 2008. Matkoilla järjestämme yleensä itse 1–2 konserttia tai osallistumme esimerkiksi kuorofestivaaleille. Ennen kaikkea matkoilla pidetään hauskaa ja tutustutaan kuorokavereihin entistäkin paremmin!

Historia

EOL perustettiin vuonna 1931 Eteläsuomalaisen osakunnan kerhoksi. Vaikka olemme nykyään oma itsenäinen yhdistyksemme, ystävyys kuoron ja osakunnan välillä kuitenkin elää, ja esiinnymmekin vuosittain ESO:n vuosijuhlassa sekä muissa osakunnan tilaisuuksissa. Vaikka kuoron koko ja ohjelmisto ovat muuttuneet ja vaihdelleet paljonkin yli 90-vuotisen toiminnan aikana, EOL-henki eli EOLismi on säilynyt ja kantanut vuosien yli. Kuorolla onkin aktiivista senioritoimintaa, ja jotkin kuoron vuosittaiset perinteet juontavat juurensa jopa 50-luvulle asti. Vuonna 2011 elvytettiin vuosittainen 5.12. itsenäisyyspäivän vastaanotto -perinne, joka jatkui jälleen vuonna 2022 muutaman koronavuoden tauon jälkeen. Juhlavuosia kuoro viettää viiden vuoden välein tavallisesti akateemisten vuosijuhlien ja vuosijuhlakonsertin merkeissä.